Kaikkeen ei tarvitse taipua

Kehopositiivisuus ja sen rinnalle tullut kehoneutraalius määritelminä ovat viime vuosina herättäneet jos jonkinlaista keskustelua monesta eri näkökulmasta. Joidenkin kirjoitusten mukaan kehopositiivisuuden tavoite on rakastaa omaa vartaloaan vaikka se ei vastaisi monien ihannoimaa kapeampaa mallia, kun taas kehoneutraaliuden periaate olisi yksinkertaisesti oman kehon hyväksyminen juuri sellaisena kuin se on. Voitaisiin jopa ajatella, että kehopositiivisuus tähtää kehon rakastamiseen ja kehoneutraaliudessa lähdetään arvostamaan sitä mitä kaikkea keho voi tehdä. Kehoneutraalius voisi siis perustua sekä kehon toimintoihin että ulkonäköön ja jopa kehoon liittyvään itsevarmuuteen.

Mitä näistä termeistä sitten käytetäänkin ja kuinka niitä ymmärretään, olisi tärkeää painottaa terveyttä sekä sitä miten arvostaa omaa kehoa kokonaisuutena ja kuinka pitää itsestään sekä kehostaan huolta.

Itselläni on aina ollut jonkunlaisia haasteita kehoon liittyvän itsevarmuuden kanssa. Harkitessani aikanaan joogan aloittamista mietin kyllä moneen kertaan, onko jooga ollenkaan minua varten. Vahva ja vankka kehoni ei ollut kovin liikkuvaa sorttia ja mitä olin joogeja nähnyt, he taas pääsivät jos jonkinlaisiin asentoihin. Kehonhuolto ei ollut koskaan oikein ollut minua varten tai ainakin luulin niin ja tunsinkin olevani jäykkääkin jäykempi. Halusin kuitenkin kokeilla, enkä antanut periksi. Aloitin joogan ja jatkoin sitä säännöllisesti toisen rakkaan harrastukseni, golfin rinnalla. Innostuin joogasta sitten niin, että hain jonkun ajan päästä joogaopettajakoulutukseen Villa Mandalaan. Heti koulutuksen alussa sain ensimmäisen kerran pienen ymmärryksen siihen suuntaan, että voin ja pystyn tekemään joogaharjoitusta juuri minulle sopivalla tavalla eikä minun tai liikkeideni tarvinnut näyttää samalta kuin muiden. Tosin isoin valo syttyi, kun tajusin koulutuksen aikana, ettei jooga olekaan pelkkää liikettä, vaan se on paljon suurempi kokonaisuus. Ennen koulutusta olin pitänyt omaa joogaharjoitustani pelkästään kehon harjoituksena ja nyt aloinkin löytää joogasta ja itsestäni jotain muutakin. Villa Mandala ja sen opettajat loivat uskoa niin kehooni kuin mieleenikin. Valmistuin ja pidin joogatunteja ensin vain ystävilleni. Vaikka sain tunneistani ihanaa palautetta ja tiesin, että olen valmis opettamaan muillekin, en jotenkin kokenut kuitenkaan olevani joogaopettajan ”mallinen”, mitä se sitten ikinä omassa päässäni tarkoittikin. Yllätyinkin suunnattomasti, kun sain haastattelukutsun ensimmäiseen ”oikeaan” opettajapestiini ja vielä tällä ”kehonmallilla” sain paikankin.

Iso kasvun hetki oman kehon itsevarmuuden kanssa oli se, kun pari vuotta sitten osallistuin BodyBalance koulutukseen. On nimittäin niin, että jotta koulutuksen läpäisee ja saa oikeudet ohjata sitä, tulee tehdä video omasta ohjauksestaan. Jännitin videota toki jo sen vuoksi, että muistanko ohjelman ja saanko tehtyä sen teknisesti oikein, mutta myös sen vuoksi, että minun piti itse myös katsoa se läpi, miltä se näyttää ja ehkä isoin pelkoni, miltä minä näytän siinä! Kuvauksen hoiti onneksi ystäväni, joten teknikaasta ei tarvinnut huolehtia, joka olisi tuonutkin vaan lisää paineita. Kun sain videon, menin yksin makuuhuoneeseen ja laitoin luurit korvilleni. En halunnut, että kukaan muu näkee tai kuulee sitä. Ajatella, että viisikymppinen ihminen voi olla näin pöllö. Olin kuitenkin ennen tuota videota ohjannut joogaa täysille saleille ja olivathan he kaikki jo nähdeet minut! Mutta minä en! Kun video alkoi, hyvä etten sulkenut silmiänikin… Hetken hengiteltyäni huomasin, että ohjaushan on selkeää ja kehon liikkeeni sellaisia, että niistä kyllä ymmärtää mistä on kysymys. Katsoin videon vielä pari kertaa uudestaan ja huomasin oppivani jotain lisää itsestäni sekä siitä mihin kehoni pystyy. Toki minua on kuvattu ennenkin, mutta ne ovat liittyneet jollain tavalla vuorovaikutusosaamiseen ja muuhun sen tyyppisiin koulutustilaisuuksiin, joissa videokuvaaminen oli jossain vaiheessa oikein muodikastakin. Muistan, että siihen aikaan olin huolissani enemmän siltä miltä kuulostin, kuin nyt vuosien jälkeen todellakin enemmän siitä, miltä näytän videolla.

Kuva L. Karlin Creative

Aikaa kuitenkin kului vielä tuon videon jälkeen, ennen kuin uskaltauduin videoimaan itseäni uudestaan. Olin jonkun aikaa jo haaveillut siitä, että voisin tehdä joogavideoita kaikkien ulottuville, Joogaa Ihan Kaikille. Edelleen minua tuntui kuitenkin estävän se, että mihin kaikkeen taivun, niin asanoiden, joogaliikkeiden, kuin omaan kehoon liittyvän itsevarmuuden osalta. Kuvasin muutaman videon ja tutustuin itseeni uudestaan niiden kautta. Muuten, jos et ole koskaan videointia itsestäsi tehnyt, niin suosittelen! Videolta näin itseni juuri sellaisena kuin olen. Positiivisena, helposti lähestyttävänä ja keholtani vahvana. Joo, näen myös ne asiat, joita ehkä voisi muuttaa, kuten vaikka vatsamakkarat, mutta hei, olen terve ja kehoni pystyy liikkumaan. Saan olla kiitollinen tästä ja huomata, ettei kaikkeen elämässä, eikä todellakaan jokaiseen asanaan ja liikkeeseen tarvitse taipua. Aina voi kuunnella itseään, omaa kehoa sekä mieltään ja tehdä myös harjoitusta itselleen sopivalla tavallaan!

Nyt Joogaa Ihan Kaikille -videoita löytyy YouTubesta jo reilu kolmekymmentä! Ja olen ylpeä itsestäni ja niistä kaikista! Tule mukaan!

Luettua:
https://www.iltalehti.fi/pinnalla/a/c7e34e92-b864-4922-a062-75ce28272462
https://kotiliesi.fi/terveys/liikunta-ja-painonhallinta/parantaako-kehopositiivisuus-terveytta-asiantuntijat-vastaavat-kiisteltya-ilmiota-koskeviin-vaitteisiin/7

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *